Autoteline lisää liikenneturvallisuutta

Autoteline parantaa huomattavasti turvallisuutta, mikäli puhelinta on käytettävä ajon aikana. Kun puhelimen asettaa telineeseen, vapautuvat kuskilla molemmat kädet ajamiseen.

Pääset tutustumaan puhelimille tarkoitettuun autotelinevalikoimaamme tästä ja tableteille suunnattuun tästä. Autotelineet on yleensä suunniteltu niin, että ne voidaan kiinnittää lähelle kuskin näkökenttää; osassa on ikkunaan painettava imukuppi ja osa telineistä kiinnitetään tuuletusritilään tai suoraan kojelautaan. Ajon aikana ei siis tarvitse toisella kädellä pitää puhelinta ja painaa katsetta alas eikä näin myöskään rikkoa liikennesääntöjä.

Puhelinta on kätevä käyttää autotelineessä myös auton ollessa pysähdyksissä. Puhelimen voi useissa telineissä asettaa pysty- tai vaaka-asentoon ja puhelin on telineessä aivan käden ulottuvilla. Suojiksen valikoimassa on useampi autoteline, joista jokainen kuski varmasti löytää itselleen ja autolleen sopivan. Kiinnitystavasta huolimatta jokainen Suojiksen autoteline on universaali eli sopivat jokaiselle puhelimallille.

Langattomasti ladattaville puhelimille meillä on myös tarjolla esimerkiksi Gearin puhelinteline langattomalla latauksella, joka paitsi pitää puhelimen näkyvillä, myös varmistaa ettei akku lopu esimerkiksi kesken navigoinnin.

Olisiko autoteline tai muu autoilua helpottava tarvike hakusessa? Pääset tutustumaan valikoimaamme tästä.

Seurattu lähetys

Toimitus joka arkipäivä

Tyytyväisyystakuu 30 pv

Luotettavat maksutavat

Maksutavat
Maksutavat
Maksutavat

Ostoskoriin käytetyt lahjakortit

Näitä tuotteita ostaneet ostivat myös…