Xplora

Xplora on ensimmäinen nimenomaan lapsille suunniteltu kellopuhelin. Kyseessä on turvallinen ja helppokäyttöinen älykello, josta on karsittu pois kaikki lapselle ylimääräiset ominaisuudet. Laitteella ei voi päästä sosiaaliseen mediaan, ei selata internet-sivuja, ei ladata sovelluksia eikä päästä käsiksi muuhunkaan sopimattomaan sisältöön. Kellon avulla lapsi voi siis keskittyä täysin olennaiseen eli yhteydenpitoon läheistensä kanssa. Xplora on turvallinen ensimmäinen älylaite melko pienellekin lapselle, ja ranteessa se pysyy aina mukana eikä unohdu kesken leikkien väärään paikkaan.

Useimmista Xplora-malleissa on esimerkiksi soitto- ja tekstiviestitoiminto, GPS-paikannus, askelmittari, hälytys ja kamera. Aikuisen puhelimeen ladattavan sovelluksen avulla vanhemmat voivat seurata laitteen ja siten lapsensa sijaintia, määritellä ennalta turvavyöhykkeitä sekä hyväksyä erilliset turvalliset kontaktit lapselle. Laitteessa on myös SOS-painike hätätapauksia varten.

Xplora tekee yhteistyötä myös esimerkiksi Sony Playstationin, Netflix Spy Racersin ja useiden muiden tahojen kanssa, joiden avulla lapsesi voi ansaita Xplora-kolikoita #GoPlay-sivulle.

Miten suojata Xploran näyttö?

Koska laite ymmärrettävästi on lapsen ranteessa todella altis kolhuille ja naarmuille, se kannattaa suojata heti alusta lähtien hyvin näytönsuojalla. Monissa Xplora-malleissa on kaartuva näyttö, joten niihin ei valitettavasti ole lainkaan saatavilla panssarilasia, koska sen kiinnitys ei kestäisi kovinkaan kauaa. Valikoimastamme löydät kuitenkin eriväriset Xplora-suojakuoret sekä suojakalvot kaikille Xplora-malleille.

Suojakuori vai suojakalvo Xploraan?

Suojakuori on näytön kohdalta kovaa, läpinäkyvää polykarbonaattia, ja kuori suojaa tehokkaasti sekä kellon runkoa että näyttöä myös sivusta ja vinottain osuvilta iskuilta. Suojakalvo taas auttaa välttämään lähinnä naarmut ja kevyemmät iskut, mutta se ei vaikuta näytön kosketusherkkyyteen lainkaan. Oikein huolella lapsensa laitteen suojaava kiinnittää ensin näyttöön suojakalvon ja lisää sen päälle vielä suojakuoren antamaan turvaa iskuilta. Jos yhdistelmä tuntuu vaikuttavan kosketusherkkyyteen liian paljon, voi kuoren laittaa paikoilleen vain ulkoilun tai muun vahinkoalttiimman tekemisen ajaksi ja vastaavasti irrottaa rauhallisempien leikkien ajaksi. Suojien avulla aktiivisenkin lapsen Xplora-älykello pysyy ehjänä arjen tiimellyksessä.



Xplora älykello eli kellopuhelin

Seurattu lähetys

Toimitus joka arkipäivä

Tyytyväisyystakuu 30 pv

Luotettavat maksutavat

Maksutavat
Maksutavat
Maksutavat

Ostoskoriin käytetyt lahjakortit

Näitä tuotteita ostaneet ostivat myös…